Kuulostaako tutulta?
- Johtoryhmätyö ei ole tuloksellista - tehdyt päätökset eivät jalkaudu organisaatioon
- Kokouksissa aika kuluu vastuualuekohtaiseen raportointiin-aikaa ei jää tulevaisuuden suunnittelulle
- Johtoryhmässä ei osata hyödyntää siihen kuuluvien ihmisten erilaista osaamista
- Johtoryhmä ei ole sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin - jäsenet priorisoivat omia vastuualueitaan
- Päätöksenteko on hidasta – liian monet asiat kulkevat toimitusjohtajan kautta
- Johtoryhmätyö ei ole innostavaa – se on puuduttavaa pakkopullaa
- Kokouksissa vältellään vaikeista asioista keskustelemista konfliktien välttämiseksi
- Johtoryhmän jäsenten kesken ei ole luottamusta
- Epäonnistumisten pelko rajoittaa uudistumista
- Johtoryhmän jäsenet eivät kannusta ja anna palautetta toisilleen
- Johtoryhmällä ei jää aikaa keskusteluun asiakkaista ja asiakaskokemuksesta
Jos väittämät tuntuvat tutulta, kamppailet samojen ongelmien kanssa kuin monet muut toimitusjohtajat.
Menestyvän johtoryhmän jäsenet luottavat toisiinsa, ratkovat konflikteja rakentavasti, sitoutuvat päätöksiin, vaativat toisiltaan vastuullisuutta ja keskittyvät yhteisten tulosten saavuttamiseen.
Aloita kehittäminen lataamalla johtoryhmätyön tarkistuslista. Sen avulla selvität, millä tasolla johtoryhmätyöskentelynne on tällä hetkellä.
Lataa Tuloksellisen johtoryhmän tarkistuslista
Tarkistuslistan (sisältää 18 väittämää) täyttämällä sinulle vahvistuu käsitys siitä:
- missä ovat johtoryhmätyöskentelynne vahvuudet ja
- mihin asioihin johtoryhmätyössä kannattaa kiinnittää huomiota?

Voit hyödyntää tarkistuslistaa pyytämällä kollegoja täyttämään tarkistuslistan ja keskustelemalla tuloksista yhdessä.
Mikä on muuttunut johtoryhmävalmennuksen avulla?
Kaikki esimerkit ovat omilta asiakkailtamme viimeisen kuuden kuukauden ajalta.
Vuorovaikutus on parantunut
Vuorovaikutuksemme sekä kokouksissa että kokousten välillä on avoimempaa ja aktiivisempaa. Ymmärrämme paremmin toistemme käyttäytymisen syitä ja motiiveja. Hyödynnämme aikaisempaa enemmän toistemme erilaista osaamista. Olemme alkaneet harjoitella toistemme haastamista.
Johtoryhmän kokoukset ovat inspiroivia
Tehokkaat ja eteenpäin katsovat kokoukset lisäävät meidän kaikkien energiaa ja se energia säteilee myös muualle organisaatioon.
Johtoryhmä toimii tavoitteellisesti
Strategiassa määritellyt tavoitteet ovat nyt joryläisten yhteisiä tavoitteita. Kokouksen loputtua varmistamme ,että kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä on olemme yhdessä sopineet.
Lataa Toimivan johtoryhmän tarkistuslista
Lataa Toimivan johtoryhmän tarkistuslista
Energinen ja näkemyksellinen kumppani johtamisen kehittämisessä
Autamme asiakkaitamme saavuttamaan strategisia tavoitteita johtamista kehittämällä. Palveluihimme kuuluu valmennukset ja coaching johdolle ja esihenkilöille. Johtajille olemme perustaneet vuonna 2014 johtajaverkoston Jyvän. Kaikkea tekemistämme ohjaa halu ja kyky nopeuttaa asiakkaiden tavoitteiden saavuttamista.
Vahvuuksiamme ovat monipuolinen osaaminen ja kokemus johtamisesta, valmentamisesta ja coachingista.
Tekemisemme perustuu neljän A:n ympärille; ammattitaito,arvostus, asiakaslähtöisyys ja avoimuus.
Sirpa Salin-Suolanen
sirpa.salin-suolanen@vastuuvalmennus.fi
Soita 0400 425062

Sirpa on perustanut Vastuu Valmennus Oy:n vuonna 2009. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Sirpa on toiminut erilaisissa johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä yli 20 vuotta. Sirpa on unelmatyössään auttamassa asiakkaitaan onnistumaan!
Toteuttamistapoja johtoryhmän työskentelyn kehittämiseen
Innostavin ja tehokkain tapa toteuttaa johtoryhmävalmennus on lähitapaamisena toteutettavat valmennuspäivät ja intensiivivalmennus, jossa poistutaan tavanomaisesta työympäristöstä. Alla esimerkkejä suosituimmista johtoryhmävalmennuksistamme, jotka perustuvat Patrick Lencionin Tiimin viisi toimintasoa™-malliin.
Jory 24 H
Mihin tarkoitettu: Johtoryhmätyön uudelleen virittämiseen, toimintakauden käynnistämiseen tai vuorovaikutuksen kehittämiseen.
Mitä sisältää: Noon-to-noon intensiivivalmennus inspiroivassa ympäristössä ja Tiimin viisi toimintatasoa-mittaus valmennuksen alussa ja toisto n ½ vuoden päästä uudelleen.
JORY 1.0
Mihin tarkoitettu: Johtoryhmätyöskentelyn aloittamiseen. Tyypillisin tilanne on se, että johtoryhmätyöskentely käynnistetään ja kokemusta yhdessä työskentelystä ja johtoryhmätyöskentelystä ei vielä ole toimitusjohtajaa lukuunottamatta.
Mitä sisältää: Kick-off, 2 johtoryhmän valmennuspäivää, valmentajan osallistumisen yhteen johtoryhmän kokoukseen ja Tiimin viisi toimintatasoa -mittaus kaikille johtoryhmän jäsenille.
JORY 2.0
Mihin tarkoitettu: Johtoryhmätyöskentelyn nostaminen seuraavalle tasolle. Kun johtoryhmätyöskentely halutaan tasolle, jolla on konkreettisia ja tulosta parantavia vaikutuksia koko organisaatioon.
Mitä sisältää: Vuorokauden intensiivivalmennus, 3 johtoryhmän valmennuspäivää ja yhteenveto. Tiimin viisi toimintatasoa -mittaus kaikille johtoryhmän jäsenille valmennuksen alussa ja lopussa.
Seuraavan kauden tavoitteiden saavuttamiseen pitää tehdä hyvät suunnitelmat. Päätimme varmistaa, että me johtoryhmäläiset voimme keskittyä läsnäoloon ja suunnitelman sisältöön. Fasilitaattori valitsi sopivat menetelmät ja varmisti hyvän energian säilymisen koko tiiviin päivän ajan. Päivän tuloksena syntyi konkreettinen suunnitelma siitä, millä toimenpiteillä, vastuilla ja seurannalla tavoitteet saavutetaan kvartaali kvartaalilta. Vähintäin yhtä tärkeää on, että opimme paljon itsestämme ja toisistamme.
Avoimuus ja rentous on lisääntynyt joryn kokouksissa. Tällaisessa fiiliksessä olemme uskaltautuneet jo haastaa toisiamme reippaammin ja rakentavasti. Emme olisi tässä tilanteessa ellemme olisi ottaneet aikaa joryn toiminnan kehittämiseen. Odotamme innolla vuoden lopussa toteuttavan uuden mittauksen tuloksia. Olen kuitenkin luottavainen; olemme varmasti parempia kaikilla Patrick Lencionin tiimin viiden toimintatason osa-alueilla. Kehitettävää on kuitenkin aina ja mielellämme hyödynnämme Sirpan haastamista ja toimintatapaa myös jatkossa.
360-kyselyjen tuloksena johdolle muodostui selkeä käsitys siitä, mitkä ovat suurimmat esihenkilötyön kehittämisalueet. Coachimme ehdotti meille tiimicoachingia näiden kehittämisalueiden menetelmäksi. Olemme tyytyväisiä kolmen tapaamiskerran kokonaisuuteen. Jokainen johtoryhmän jäsen sai olla sekä coachina että coachattavana. Löysimme itsestämme ja toisistamme ajatusmalleja, jotka hidastivat esihenkilötyön sujumista. Toisaalta tunnistimme toisissamme ajattelua ja toimintamalleja, joita kannattaa ehdottomasti monistaa. Huomasimme myös, että meillä on todella paljon piilossa olevaa potentiaalia, joka pitää saada jatkossakin paremmin näkyväksi.
- CEO Jukka Koskenkanto, Cloudriven Oy
Johtoryhmän kokoontumisilla on vain yksi kirkas tavoite: mahdollistaa tiimeillemme strategisten tavoitteiden toteuttamisen.
Tähän me kaikki joryläiset olemme sitoutuneet.
Yhteinen kirkas maali jämäköittää jorymme toimintaa ja se näkyy myös tuloksissa.
35
vuotta kokemusta johtamisesta, valmentamisesta ja coachingista.
3000
tuntia asiakastyötä eri toimialoilta.
10
vuotta yhteistä matkaa johtajaverkosto Jyvässä.
