Johtajaverkostolaisilla on yhteinen missio
Huippujohtajat arvostavat oman organisaationsa ja toimialansa ulkopuolisia näkemyksiä ja kokemuksia. Osaamisen pääoman merkityksen kasvaessa entisestään, useista verkostoista on kehittynyt osallistujille osaamisen kehittämisen ja osaamisen jakamisen foorumeita. Sosiologian professsori Mark Granovetterin mukaan suurin osa yhteiskunnallisista läpimurroista syntyy heikkojen "yhteyksien" kautta. Johtajaverkosto on yksi tällainen ”yhteys”.
Tutkimusten mukaan parhaiten toimivat ne verkostot, joiden osallistujia yhdistää yhteiset kiinnostuksen aiheet. Meitä johtajaverkostolaisia yhdistää halu kehittyä johtajana.
Johtajaverkosto on kokoontunut jo yhdeksän vuoden ajan. Verkostoomme kuuluu 10-12 johtajaa eri toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista.
Huippualustajat energisoivat meidät ajattelemaan ja aktiiviseen dialogiin
Aloitamme tapaamiset aina mielenkiintoisella alustuksella. Alustajina toimivat aina Suomen talouselämän huippujohtajat. Tässä joitain esimerkkejä huippualustajista vuosien varrelta; Mika Vehviläinen Cargotec Oyj, Pekka Vauramo Metso Oyj, Merja Ylä-Anttila Yle, Kaius Niemi Sanoma Oyj ja Risto Siilasmaa F-Secure Oyj.
Tavoitteena on, että jokaisesta tapaamisesta osallistujat saavat ideoita ja ajatuksia kehittämisen eväiksi.
Syksyn 2023 tapaamisajankohdat klo 09.00-11.00
- 16.8.2023
- 13.9.2023
- 11.10.2023
- 08.11.2023
- 13.12.2023
Tervetuloa pysähtymään, ajattelemaan ja tutustumaan.
Voit tulla mukaan yhteen tapaamiseen sitoumuksetta. Mieti rauhassa,olisiko tämä sinulle sopiva verkosto, jossa haluat jakaa, kasvaa ja kehittyä.

Asiakkaiden kommentteja
"Koen, että verkostoituminen ja omien ajatusteni reflektointi on tärkeää sekä oman että organisaationi menestymisen kannalta. Olen ollut jäsenenä Johtajaverkostossa jo pitkään ja koen, että tämä on paras verkosto yritysjohtajille, missä olen mukana. Kokonaisuus on erittäin toimiva; mielenkiintoisia alustuksia Suomen talouselämän huipulta ja niiden jalostamista kollegojen kanssa eri toimialoilta. Suosittelen kaikille, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä johtajina!"
Tomi Hautala, Head of Trust Services, Telia Company Oyj
Varaa ilmainen alkukartoitus! Saat nopeasti (15 min) tiedon siitä, miten hyötyisit Vastuu Valmennuksen palveluista.
Varaa ilmainen alkukartoitus! Nopea 15 min kartoitus hyödyistä.
Klikkaa ja katso Gapps Oy:n myyntijohtajan ajatukset verkostoitumisen hyödyistä
Tyytyväisiä asiakkaita




